sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Virkattu kesäkassi

Kevään aikana on virkkaushulluus tarttunut minuun. Tässä on yksi esimerkki virkkaushulluuden tuloksista, eli kukallinen kesäkassi. Tähän on käytetty jämälankoja kaappien perukoilta. Malli on peräisin Suuri käsityö -lehden numerosta 5-6/2015.
 

Kassista tuli oikein hauska ja värikäs. Lopputulos ei ole kuitenkaan oikein minun tyyliseni, joten täytyy etsiä jostakin sopiva uhri ja antaa se lahjaksi. :)

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Virkattua nykytaidetta

Kävin eilen pääsiäissunnuntaina katsomassa Kiasmassa nykytaidetta. Museoon minut veti erityisesti Ernesto Neton näyttely, jota monet ovat kehuneet. Taiteilija haluaa tarjota taiteensa kautta hetken helpotuksen arkielämän kiireistä, rauhoittaa mieltä ja virittää eri aisteja. Hän on tehnyt yhteistyötä eteläamerikkalaisen huni kui -kansan kanssa.

Neton näyttely oli hyvin erikoinen kokemus. Yleensä en kauheasti innostu nykytaiteesta, mutta Netolla oli paljon hyvin toteutettuja ideoita näyttelyssään. Yksi teoksista oli tehty siemenistä, ja lopputulos oli aika mielenkiintoinen.  

 


Yhdessä huoneessa oli matonkuteista virkattu lepotuoli (?), jossa oli mielenkiintoista käydä makaamassa... enpä ole aikaisemmin tullutkaan maanneeksi taidemuseossa! :)

5. kerroksen saliin oli rakennettu kaksi majaa sekä muita paikkoja rentoutumiseen. Näihin taiteilija oli käyttänyt mallina Amazonasin huni kui -kansan majoja. Näissäkin oli käytetty virkattuja matonkuteita. Aikamoisesti on saanut taiteilija (ja avustajat) virkkailla ennen kuin tämä maja saatiin aikaiseksi.


Maja oli sisältä hyvin kotoisa. Täälläkin tuli makailtua ja tuijotettua kattoon. Tunnelma oli erittäin rentouttava.


 
Pienessä majassa ei tullut loikoiltua, koska se oli koko ajan varattuna. Höh. Tällaisen pystyisi tosin virkkaamaan itse vaikkapa kesämökille. :)
 
 
Salissa oli myös virkattu elämänpuu.
 
 
Viimeisessä salissa oli tällainen teos ja sanoma. Nämäkin kirjaimet oli virkattu matonkuteesta.
 


 
Neton näyttely oli virkistävän erilainen taidenäyttely. Tykkäsin kovasti. Menkää tekin käymään siellä!
 


torstai 24. maaliskuuta 2016

Kevätkynttilöitä

Päivittelen tätä blogia pitkästä aikaa. Kevään kunniaksi on tullut tehtyä kynttilöitä. Työpaikan käsityökerhossa vedetään edelleen kynttiläntekokursseja. Tässä muutamia maitopurkkeihin ja jugurttipurkkeihin valettuja kevätkynttilöitä. Näitä on aina hauskaa tehdä. :)





Täysin uusi laji oli mehiläisvahalevyistä tehdyt kynttilät. Niiden tekeminen oli yllättävän helppoa ja hauskaa. Niitä tuli tehtyä iso kasa, mutta ehdin antaa niitä saman tien ystäville ja kavereille lahjaksi. Nyt pääsiäisenä pitää kokeilla, miten ne palavat.



Monet teistä ovat varmasti ihmetelleet, onko kaikki hyvin, koska minusta ei ole kuulunut mitään. Kaikki on hyvin, elämä on ollut vain kovin kiireistä. Tein syksyllä opintoihini liittyvän opinnäytetyön, joka vei lähes kaiken vapaa-aikani ja energiani. Työn ohessa opiskeluni päättyivät muutama viikko sitten ja valmistuin lopulta IT-tradenomiksi. Kolme ja puoli vuotta siinä kului ja nyt minulla on siis uusi ammatti. :)

Uusia käsityöprojekteja on nyt käynnissä ja niistä olisi kerrottavaa. Mietin jo talvella, lopettaisinko tämän blogin, koska aikaa bloggaamiselle on niin vähän, mutta ehkäpä tämä harrastus virkistyy kevätauringon myötä. :)

Ihanaa pääsiäistä! :)



lauantai 30. toukokuuta 2015

Lisää kukkasia

Tässä blogissa on viime ajat ollut aika hiljaista, mutta se ei tarkoita, että olisin ollut tekemättä mitään. Kevään aikana on iltakäsitöinä syntynyt muun muassa tällaisia virkattuja ruusuja. Niistä osa lähti lahjaksi serkulleni, jolle neuloin kasan villasukkia.
 
 
Virkkaaminen on ihan älyttömän kivaa. Täytyisi löytää kesäksi jokin kiva virkkaustyö.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Virkattu rintaneula

Ystäväni vakinaistettiin työpaikkaansa koeajan jälkeen ja sen kunniaksi halusin muistaa häntä kukkasin. En kuitenkaan ostanut oikeita kukkasia, vaan halusin tehdä hänelle pysyvän muiston. Pienen googlaamisen jälkeen löysin ihanan virkatun ruusun ohjeen. Kokeilin, onnistuuko ruusun virkkaus ja onnistuihan se! Tässä on kuva ensimmäisestä ruususta, jonka sain aikaiseksi. Terälehdet kääntyvät vielä hieman sisäänpäin, mutta ajan kanssa ne varmasti muokkautuvat paremmaksi.

 
 
Kotona ei ollut rintaneulapohjia. Lisäsin ruusuun taakse hakaneulan ompelemalla sen tiukasti kiinni. Ihan hyvin tämäkin konsti tuntui toimivan.
Näistä virkatuista ruusuista voisi tehdä mitä vain. Nyt idea mietintämyssyyn ja katsotaan, missä ruusuja on seuraavaksi. :)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kimalteiset sytykeruusut

Viime viikolla oli työpaikalla taas kynttiläkurssi. Teimme keväisiä kynttilöitä sekä sytykeruusuja. Kokeilimme laittaa ruusuihin viimeisen kastelukerran jälkeen kimalteita ja tällaisia niistä tuli!
 
Kimalteita oli monenvärisiä. Kokeilin niitä kaikkia ruusuihin. Näitä ei varmaankaan malta polttaa saunanuunissa. :)

 

Illan aikana tuli kokeiltua myös toisenlaisten sytykkeiden tekemistä Alla olevat pötköt on taiteltu vessapaperirullasta ja sisälle on tungettu vessapaperirullaa ja kananmunakennoa. Ylemmät pikkupötköt on pätkitty tuorekelmurullan pahvirullasta, ja sisälle on tungettu kananmunakennoa. Työkaveri sanoi, että ne muistuttavat dynamiittipötköjä.. :D Yhteistä näille kokeiluille on se, että niistä tuli valtavan rumia. Onneksi kimalteet tuovat hieman loistoa niihin. Toisaalta on hyvä, että nämä rullat malttaa heittää sinne saunauuniin! :D

 
Kynttilöitäkin tuli tehtyä, tällä kertaa keväisissä sävyissä.
 

 
Muitakin käsitöitä on valmistunut. Lauantaina olin vanhan opiskelukaverini vauvajuhlissa ja hänelle tuli tehtyä tällainen vauvanvaatesetti.
 

Lisäksi kaapin perältä löytyi keskeneräinen nallekortin, jonka voi kehystää tauluksi. Pistelin sen valmiiksi ja tein siitä väliaikaisen kortin. Oli hauskaa kuulla, että tuleva äiti oli ostanut vauvanhuoneeseen nalleverhot. Nyt ne saavat kaverin nalletaulusta. :)


 
Sitten hieman koiramaisia juttuja. Kultamussukalla todettiin kuukausi sitten paha nivelrikko lonkissa. Sitä ei voi parantaa, mutta kipuja voidaan hoitaa. Lisäksi Kultamussukka sai dieettiruokaa ja muita ohjeita voinnin parantamiseksi. Lääkitys on auttanut ja Kultamussukka voi paremmin. Se jaksaa selvästi enemmän ja on kärsivällisempi Pikkusiskolle. Ja me luulimme, että neiti on vain väsynyt, mutta kivuistahan se äreys on johtunut... Onneksi lääkitykset ja muut nivelrikkohoidot ovat nykyisin tehokkaita.
 

Pikkusisko on yhtä pöllö kuin aiemmin. Neiti ei taida koskaan aikuistua... Nyt neidillä ovat käynnissä juoksut ja poikia pitää vältellä. Voi tätä koiranomistajan elämää.... :)


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kotikosmetiikkaa

Viime viikolla työpaikan käsityökerho järjesti kotikosmetiikkaillan. Tämä laji oli täysin uusi meille kaikille. Joten illan teema toteutettiin tyylillä "mennään askarteluhuoneelle ja kokeillaan, mitä saadaan aikaiseksi". Se on yleensä aika tehokas menetelmä... Tarkoituksena oli kokeilla suklaahuulirasvan, perusihovoiteen ja suklaisten hierontakakkusten tekemistä. Suurin osa tarvikkeista ostettiin netistä Pienestä tuoksukaupasta ja suklaa Ekolosta. Pienestä tuoksukaupasta saatiin näin nättejä purkkejakin. :)
 
 
 
Perusihovoiteeseen käytettiin mehiläisvahaa, oliiviöljyä ja tuoksutippoja. Siitä tuli onnistunut, se pehmentää ihoa kovasti. Suklaahuulirasva sen sijaan oli mielenkiintoisempi tapaus. Se osoittautui kovaksi ennen kuin massa alkaa sulaa huulilla pehmeämmäksi. Oma urheilulajinsa oli myös massan onnistunut kaataminen huulirasvarasioihin! 
 

Hierontakakkusten ainesosina olivat raakasuklaan ja oliiviöljyn lisäksi kaakaovoi. Sulatettu massa kaadettiin Ikeasta haettuihin jääpalamuotteihin. Massan jähmettyminen kesti yli yön, mutta aika veikeitä niistä tuli. En ole ehtinyt vielä testaamaan niitä, mutta suklainen tuoksu on aivan ihana!


Rasioita koristeltiin myös ihanilla perhostarroilla!
 

Odotusaikoina tuli näperrettyä taas sytykeruusuja. Nämä dippaillaan parafiiniin ylihuomenna, kun menemme taas askarteluhuoneelle tekemään kynttilöitä. Saapa nähdä, millaisia ruusuja tulee tällaisesta väriyhdistelmästä. :)