lauantai 3. lokakuuta 2009

Lakanoiden uusi väri

Kokeilin viime viikonloppuna täysin uutta asiaa, eli pesukonevärjäystä. Tekstiilien värjääminen on toki vanha tuttu asia. Ensimmäisen kerran värjäsin vaatteitani yläasteikäisenä, violetti väri oli tuolloin suosikkivärini. Tuolloin kultaisella 80-luvulla tuli kokeiltua kaikenlaista muutakin, mm. tummien farkkujen + farkkukankaiden vaalentamista kloorilla. Muistan erittäin hyvin yhden äitini jostakin palakaupasta haaliman tummansinisen farkkukankaan vaalentamisen - en unohda ikinä niitä psykedeelisiä kuvioita, jotka sain aikaiseksi kankaaseen! :) Omat värjäämiskokemukseni ovat kuitenkin rajoittuneet käsinvärjäysväreihin, pesukonevärejä en ole koskaan uskaltanut kokeilla, koska olen pelännyt pesukoneen pilalle menemistä.

Kaapissani on pyörinyt pussilakanapari, jonka tein joskus 1990-luvun puolivälissä ensimmäisen oman asuntoni verhokankaista. Verhot olivat kirsikkakuvioista puuvillakangasta ja muistan, miten minua harmitti, kun ne eivät sopineet asunnon ikkunaan ollenkaan... Ikkunat olivat isot ja kuviot näyttivät valoisassa huoneessa aikamoiselle sekasotkulle. Asunnosta muuttamisen jälkeen verhot muuttuivat pussilakanoiksi ja yhdistin niihin vihreää, yksiväristä lakanakangasta. Lakanapari on edelleen hyväkuntoista kangasta, mutta väriin ja kirsikkakankaan kuosiin olen kyllästynyt. Päätinkin rohkaista mieleni ja kokeilla tähän tekstiilikasaan pesukoneväriä.

Tässä lähikuvaa pussilakanoiden väreistä ja kuoseista.


Tein joskus 1990-luvun puolivälissä valkaisemattomasta puuvillakankaasta tyynyliinoja oikein urakalla. Tätini mies oli tuolloin töissä Lappajärven värjäämössä ja hän sai sieltä mukaansa poistotekstiilejä ilmaiseksi. Tätini lahjoittikin säännöllisin väliajoin puuvillakangaspaloja - ja minä lahjoitin hänelle vastalahjaksi tyynyliinoja. Koristelin tyynyliinat tekstiilitusseilla, koska se oli helppoa ja hauskaa!

Päätin laittaa tällaiset pitkään palvelleet tyynyliinat värjäykseen, koska osa tekstiilitusseilla tekemistäni kuvioista oli haalistunut pahasti (lukuun ottamatta tuota hyvänyöntoivotusta). Kankaat ovat olleet aikoinaan saamasta "kaatopaikkatuomiostaan" huolimatta erittäin laadukkaita. Tyynyliinakankaat ovat yli 10 vuoden käytön jälkeen vielä hyväkuntoisia, joten tuunaaminen tuo niille lisäaikaa vielä useiksi vuosiksi.


Tässä lähikuvaa haalistuneesta kuviosta. Tässä tyynyliinassa oli aikoinaan samanlaisia eläinaiheisia kuvioita. Niin, ja tämä kuvio siis esittää siipiään räpyttelevää fasaanikukkoa... jos tuosta kuviosta nyt enää saa mitään selvää. :D

Mietin pitkään, millaisella värillä värjäisin lakanat. Harkitsin pitkään sinisen ja vihreän välillä, mutta valitsin lopulta sinisen, koska oivalsin punaisten kirsikoiden värjäytyvän ruskeansävyisiksi, jos käytän vihreää väriä. Valitsin lopulta tällaisen ruiskukansinisen sävyn, sillä ajattelin, että syvän tummansininen olisi ehkä liian synkkä.... Ostin kaksi värjäyspakettia, mikä oli ehkä hieman liian vähän näin jälkikäteen ajatellen. Mutta ensikertalaisenahan on todella vaikeaa arvioida, kuinka paljon väriä oikein tarvitaan.

Jännitti ihan kauheasti, kun ladoin kankaita koneeseen ja avasin värjäysliemirasioita + kiinnityssuolapurkkeja. Tässä vaiheessa pelotti ihan hirveästi, että pesukone menee sittenkin pilalle, vaikka värjäysohjeessa vakuutettiin, ettei niin tapahdu.


Ja tässä on lopputulos! Tekstiilit saivat upeansinisen sävyn. Väri on ehkä hieman haaleampi kuin ajattelin, mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! :)


Ja tässä lähikuvaa kuoseista värjäyskylvyn jälkeen. Yllätyksekseni punaiset värisävyt näkyvät värjäyksen jälkeenkin yllättävän hyvin, odotin niiden värjäytyvän violetinsävyiseksi. Mutta tämä lopputulos on mielestäni oikein hieno. :)


Ja tässä kuva tyynyliinasta värjäyksen jälkeen. "Hyvää yötä" näkyy vielä hyvin, mutta epämääräiset haalistuneet kuviot ovat kadonneet.


Tässä kankaan kuosia hieman isompana pintana.

Polyester-langat eivät värjäytyneet ja ne näkyvät hieman kiusallisen valkoisina.


Pahimmat pelkoni pesukonevärjäyksen suhteen olivat turhia. Nitorin ohjeessa kehotettiin pesemään 60 asteessa värjätyt tekstiilit heti perään pienellä määrällä pesuainetta 60 asteessa. Muuta toimenpidettä ei ohjeen mukaan tarvita. Mietin hetken, että käyttäisin koneen vielä varmuuden vuoksi tyhjänä 90 asteessa, mitä suositellaan joissakin pesukonevärjäysohjeissa. Nuuka minäni sai kuitenkin vallan ja latasin värjäyksen päätyttyä kasan kultamussukan kurapyyhkeitä koneeseen ja pesin ne 75 asteessa. Valkoiset ja keltaiset pyyheliinat tulivat koneesta puhtaanvärisinä, niissä ei ollut siniseen sävyyn viittavaa vivahdustakaan.

Tästä projektista tuli opittua monta asiaa. Pesukonevärjääminen on kivaa puuhaa ja sillä saa tuunattua vanhasta uutta nopeasti. :)

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Suosittelen kyllä tuota 90 asteen pesua värjäyksen jälkeen, erityisesti tummien värien jälkeen.

Itse värjäsin vihreällä värillä myöskin lakanakankaita ja se meni hyvin. Sen sijaan mustaa väriä löytyi pyykeistä vielä puoli vuotta (!) mustan värjäyksen jälkeenkin. Tiivisteestä värin pois saaminen oli tuskan takana...

Käsityöperhonen kirjoitti...

Hei Tiina, kiitos viestistäsi. Kurjaa kuulla, että mustalla värjääminen jätti ikäviä jälkiä pesukoneeseesi. Minkä valmistajan väriä käytit värjäämisessä? Mietin, johtuuko se, että koneeni puhdistui nopeasti siitä, että Nitorin väri on nestemäistä. Jauhemaiset tekstiilivärit pölisevät aika paljon, ja voisin kuvitella, että jauheväri voisi pölistä koneen sisälläkin nopeasti sellaisiin yksityiskohtiin, joista se ei helposti lähde pois.

Olet oikeassa siinä, että värjäämisen jälkeen minun olisi kannattanut pyörittää kaiken varalta kone vielä tyhjänä 90 asteessa. Koiran kurapyyhkeet oli joka tapauksessa pestävä, joten ajattelin, ettei tapahdu suurta vahinkoa, jos ne värjäytyvät. Mutta mihinkään pyykkiin ei ole värjäämisen jälkeen tarttunut sinistä väriä, ei edes valkopyykkiin... Hyvä, että vihjaisit, että tummien värien kohdalla tilanne voi olla toisenlainen - täytyy harkita aika tarkasti, uskallanko kokeilla mustaa pesukoneväriä ollenkaan...

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Itse kokeilin kerran Nitorin mustaa nestemäistä väriä pesukoneessa. Värjäsin pellavahousut 40 asteessa ja tulos oli hyvä. Tämän jälkeen laitoin koneeseen housujen lisäksi vielä muuta 40 asteessa pestävää tummaa pyykkiä ja pesuainetta. Mustaa väriä jäi koneen tiivisteisiin, mutta ei ole koskaan kuitenkaan värjännyt pyykkejä. Nitorilla on muistaakseni jotain ainetta nimenomaan tiivisteiden ym. puhdistamiseen. Itselläni on kuitenkin niin vanha kone, joka todennäköisesti menee vaihtoon parin kolmen vuoden sisällä, eikä tiivisteiden värivirheet haittaa minua, joten en ole itse kokeillut kyseistä ainetta.

Käsityöperhonen kirjoitti...

Hei, mukavaa, että kerroit kokemuksistasi. Värjäämisen jäljet riippuvat varmasti paljon pesukoneen ja värin laadusta. Nitorilla on tosiaan värinpoistoaine, jota voi käyttää tiivisteiden puhdistamiseen. Ilmeisesti musta väri värjää koneen osia voimakkaammin kuin muut värit, joten täytyypä pitää se mielessä, kun seuraavan kerran suunnittelee pesukonevärjäämistä. Tai sitten mustat värjäykset pitää tehdä käsinvärjäyksellä monet värjäyskerrat kokeneessa vanhassa ämpärissä. :)