maanantai 5. lokakuuta 2009

Nyplättyä ja kirjottua

Uusi työviikko on taas alkanut ja repaleinen lokakuukin on alkanut toden teolla. Eilen kaivoimme talvivaatelaatikot ulkovarastosta ja kyllä se pitää uskoa: kesä on mennyt ja talvi on tulossa. Surullista.

Pengoin äsken keskeneräistä käsityökasaani ja löysin tällaisen keskeneräisen kirjotun liinan. Sain kirjontakankaan viitisen vuotta sitten mieheni isoäidiltä - hän ei itse enää jaksanut ryhtyä liinaa kirjailemaan. Joitakin vuosia sitten kirjoin liinaa iltojeni iloksi, mutta se jäi kesken, kun kuvio ei sittenkään jaksanut inspiroida minua, vaikka hauskojahan nuo tipuset ovat. Mietin hetken jopa liinan siirtämistä siivousrättiosastolle(!), mutta onneksi tulin järkiini. Nyt mietin, tekisinkö tästä lahjuksen jollekin.


Ja tässä lähikuvaa tipusista. Nokkiin ja jalkoihin pitäisi vielä lisätä oranssia väriä, että pomppiminen sujuisi paremmin. :)


Äitini työnsi käteeni mielenkiintoisen laatikon vierailtuamme elokuun lopussa, eli laatikollisen vanhoja nypläyslankoja. Asuin lapsuuteni Rauman seudulla ja äitini innostui menemään nypläyspiiriin, kun olin ala-asteella. Ja minä tietysti halusin mukaan, ja taisinkin olla 9-vuotiaana nuorimpia nypläyskurssille koskaan osallistuneita ihmisiä! Ja lähikylien mammat suhtautuivat todella hienosti minuun. Yksi heistä tuli aina silittelemään päätäni ja kehumaan, kun "voi kun pikkuinen tekee näsyä". Ja sekin on jäänyt mieleen, kun nypläysiltoina sai syödä mammojen leipomia herkullisia pikkuleipiä. :)


Nämä langat tuntuvat olevan vielä täysin voimissaan, täytyy katsoa, mitä innostun näistä tekemään. Vanha nypläystyynykin on edelleen kaapissa, joten voi olla, että joskus rupean vielä verestämään taitojani. Metallilankakorujen nyplääminen on houkutellut, ja aiheesta kertovia kirjojakin olen tilannut Amazonista... kunhan vain jostakin löytyisi tarpeeksi aikaa.
Lankojen joukosta löytyi muutama vanha työkin, eli kynttilänmansetit. Olen muistaakseni tehnyt nämä ollessani 5. luokalla.





Mansetit on nyplätty valkoisesta pellavalangasta ja laanalankana on kultalankaa ja vaaleanpunaista pellavalankaa. Muistan, että tein näitä lahjaksi lapsuudenystävillenikin. Muistan, kun erään ystäväni täti oli aivan ihmeissään "osaatko sinä oikeasti tehdä tällaisia". :)




Muistan tehneeni mansetteja aina parillisen määrän, joten yksi vaaleanpunainen kappale on kadonnut jonnekin. Täytyypä kysyä äidiltä, löytyisikö se äitini kaapeista. Äitini kaapissa on varmastikin myös muita vanhoja nypläystöitä - täytyy tarkastella niitä, kun käyn seuraavan kerran Pohjois-Pohjanmaalla.

Nyplääminen oli 1980-luvulla varmasti aika erikoinen harrastus ala-asteikäiselle lapselle, vaikka asuimmekin Rauman naapurikunnassa. Moni voi tuhahtaa, että luulisi sitä lapselle löytyvän parempaakin tekemistä. Rivien välistä sellaista asennetta oli ilmassa aikoinaan kotipaikkakunnallani, sillä monet arvostivat lasten harrastuksena vain urheilukilpailuihin osallistumista. Hyvä harrastus sekin toki on, mutta käsityöharrastuksista voi kuitenkin saada aivan yllättäviä taitoja. Oivalsin jokin aika sitten, että käsitöiden harrastaminen on kehittänyt matemaattisia taitoja. Olin koulussa aina hyvä erityisesti algebrassa ja geometriassa. Hiljattain oivalsin, että nyplääminen opetti loogista päättelykykyä. Nypläyksessähän pitää aina tajuta lankojen sijoittuminen, sillä ne risteilevät aina tietyn logiikan mukaisesti - samaan tapaan kuin yhtälöt matematiikassa. Vaatteiden ompelu puolestaan edesautti avaruudellista hahmottamista, sillä ihmisen kehohan on kolmiulotteinen esine, kuten kuutiot ja lieriöt. Itse asiassa istuvien vaatteiden ompeleminen on paljon monimutkaisempi geometrinen haaste kuin lieriöiden pinta-alojen laskeminen - lieriöthän ovat suorastaan helppoja tapauksia ihmisvartaloon nähden! :D Toivottavasti nykykoulussa osataan arvostaa käsitöiden tekemistä myös tästä näkökulmasta.

Äiti antoi mukaani myös tällaisen "lumihiutalerasian". Minulla ei koskaan ollut sellaista lapsena, mutta nyt sellaisen siis sain. Ja kukapas muu sieltä rasiasta kurkistaa kuin rakas ystävä! Toisella puolella rasiaa löytyy minun + isännän yhteiskuva, mutta se saa siellä kääntöpuolella olla jatkossakin... :D

3 kommenttia:

Olivieno kirjoitti...

Voi että nuo kynttilämansetit on sitten kauniita! Uskomatonta että olet ne lapsena nyplännyt!

Käsityöperhonen kirjoitti...

Kiitos kiitos! Minustakin tuntuu kummalliselle, että olen saanut ala-asteikäisenä tällaisia töitä aikaiseksi. Kaikkea kummallista sitä kaappien kätköistä voikaan löytyä.

Anonyymi kirjoitti...

Upeita mansetteja, ei uskoisi 9-vuotiaan tekemiksi! Hyvä huomio tuo, että nypläys kehittää matemaattisia taitoja. Loogista se olisi.

Kuule, et ehkä ollut ihan ainoa lapsi Rauman seudulla, joka nypläsi. Papan sisko oli käsityöopettajana Eurassa ja asui naapurissamme. Katselin pikkytyttönä lumoutuneena, kun tädin sormet lensivät pampuloilla ja herkkiä pitsikuvioita muodostui nuppineulojen väliin. Lopulta täti päätti opettaa jotain minullekin. En muista, minkä ikäinen olin, mutta jonkinmoisen liinanrääpäleen nyhersin kasaan. Harmi, että homma jäi vuosien myötä. Enää en saisi kuin umpisolmun kasaan.
Sari J.