torstai 15. lokakuuta 2009

Käsityö ehkäisee ilmastonmuutosta?

Ilmastonmuutos puhuttaa paljon ja sanomalehteä lukiessa ei voi välttyä aiheelta. Blogimaailmassa järjestetään tänään Blog Action Day, jolla pyritään herättämään ihmisiä ajattelemaan asiaa. Minäkin yritän koota tässä kirjoituksessani joitakin ajatuksia tästä vaikeasta aiheesta.

Ilmastonmuutoksen ajatteleminen ahdistaa. Olen pohtinut monesti paitsi omaa etuoikeutettua asemaani, myös sitä voiko pieni ihminen tehdä jotakin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Voisin olla kyyninen ja vastata tähän kysymykseen ei, mutta vastaukseni on kyllä.

Olen miettinyt viime aikoina paljon ilmastonmuutoksen ehkäisemisen ohella käsitöiden tekemisen olemusta. Olen tullut ehkä hullunkuriseen loppupäätelmään, mutta uskon, että näillä kahdella asialla on paljon yhteistä. Väitän, että käsitöiden tekeminen voi edesauttaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Luin hiljattain, että vaatetusala on yksi maailman kilpailluimmista teollisuudenhaaroista. Sen voi uskoa todeksi, kun katsoo oman kaupunkinsa vaatetusliikkeiden määrää sekä vaatteita myyvien nettikauppojen määrää. Vaatteita tuotetaan massoittain Aasiassa ja muissa halvan työvoiman maanosissa. Euroopassa ja Amerikassa niitä kulutetaan surutta eikä tekstiilituotteille anneta juuri mitään arvoa. Karu esimerkki asiasta löytyy esimerkiksi lukemastani lehtijutusta, jossa kierrätyksen asiantuntija kertoi löytäneensä sattumalta tavaratalon naistenhuoneen roskiksesta halpavaatteita myyvän, nuorison suosiossa olevan liikkeen kassin täynnä juuri ostettuja vaatteita. Miten karua ja lyhytnäköistä toimintaa - ja ilmastonmuutosta kiihdyttävää.

Miten pystyä hillitsemään kerskakulutusta? Onko siihen mitään mahdollisuutta? Uskon, että yhtenä ratkaisuna ongelmaan voisi toimia käsitöiden tekeminen. Käsityökulttuuri sotii kertakäyttökulttuuria vastaan. Uskon, että ihmiset, jotka oppivat tekemään itse käsillään jotakin - neulomista, puutöitä jne - oppivat ymmärtämään paremmin tavaroiden arvon. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Kun aloin tehdä itse vaatteita jo ala-asteikäisestä lähtien, aloin ymmärtämään mitä vaatteen valmistaminen vaatii: paljon osaamista, materiaaleja ja työtä. En ole koskaan pystynyt heittäytymään kerskakulutuksen syövereihin. Näen aina mielikuvia siitä, millainen tuotteen syntyhistoria on ollut. Sillä kaupan hyllyillä ei ole olemassa juurikaan mitään, mihin ihmisen kädenjälki ei olisi koskenut.

Kertakäyttöisyyden ideologia kuihtuu itse tehtyjen tuotteiden kautta. Kun teet vaatteen tai huonekalun itse, ei enää välitä kerskakuluttamisesta. Itse tehtyyn villapaitaan syntyy tunnesuhde. Samanlaista tunnetta ei saa kaupasta shoppailemalla, vaikka ostaisi kymmenen massatuotettua paitaa. Itse tehtyä vaatetta huolletaan paljon paremmin, koska oman rakkaan villapaidan toivotaan kestävän kauan.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Neulepuikkonatsi ja muita muistoja koulun käsityötunneilta

Olen käynyt viime päivien ajan Facebookissa mielenkiintoista keskustelua kouluaikojen käsityötunneista. Statuspäivityksessäni kerroin ihmetelleeni kaapista löytyneitä kouluaikaisia käsitöitäni ja yllätyksekseni kommenteissa monet alkoivat kertomaan traumaattisista kokemuksista, joita koulun käsityötunnit olivat aiheuttaneet. "Neulepuikkonatsi", kuului erään ystäväni kommentti omasta ala-asteen käsityönopettajastaan.

Muistan itse sekä ala-asteen että yläasteen käsityötunnit erittäin mukavina tunteina. Nämä muistot johtuvat varmasti siitä, että olin aina hyvä käsitöissä, koska kotona äitini oli opettanut minulle monenlaisia taitoja. Taisin olla kai opettajien lellikki taitojeni vuoksi. Tarkemmin muistelemalla saan mieleeni joitakin tilanteita, joissa ala-asteen opettajamme kohteli kaltioin huonommin osaavia oppilaita. 5. luokalla meidän piti neuloa käsityötunneilla villasukat. Minulle tehtävä oli helppo, mutta eräs toisesta koulusta siirtynyt tyttö ei ollut neulonut koskaan aikaisemmin. Hänet laitettiin tekemään heti ensimmäiseksi neuletyöksi sukat, mikä oli hänelle ylivoimaisen vaikeaa. Hän aivan selvästi kärsi tilanteesta. Mietin vieläkin, miksi ihmeessä hänen ei annettu ensin tehdä kokeilutilkkuja ja sitten vasta päästetty sukkien pariin. Luulen, että hän muistaa noiden sukkien tekemisen ikuisena painajaisena.

Olen kuullut aikaisemminkin mitä yllättävimmissä tilanteissa tarinoita käsityötuntitraumoista. Joskus nämä tarinat ovat äärimmäisen surullisia. Esimerkiksi erään ystäväni juhlissa eräs nuori nainen alkoi miltei itkemään, koska pelkkä sana käsityö toi hänelle mieleen käsityötunnit ja sen miten opettaja nöyryytti häntä kaikkien edessä tyylillä "katsokaa miten surkea työ, älkää tehkö tällaisia". Ja vaikutti, että näiden muistojen vuoksi jokin osa hänen sisimmässään edelleen uskoo, että hän on viheliäinen ja epäonnistunut yksilö.

Olen monesti ollut ymmälläni, mitä tehdä näissä tilanteissa. Olen päätynyt toteamaan, että näiden nöyryyttäjäopettajien pedagogiset taidot ovat olleet ala-arvoiset, sillä en pysty kuvittelemaan, että opettajien perimmäinen tarkoitus olisi ollut oppilaiden oman itsetunnon nujertaminen. Syy on varmasti myös vääränlaisessa opetusfilosofiassa (joku kasvatustieteitä paremmin tunteva tietäisi varmasti asian paremmin). Syy ei siis missään nimessä voi olla keskenkasvuisessa lapsessa, joka vasta opettelee tekemään uusia asioita.

Olen pohtinut joskus terapiakäsityöpiirin perustamista. Piiri olisi tarkoitettu käsityötuntien traumatisoimille ihmisille ja siellä tehtäisiin kaikkea mukavaa ja kivaa. Tekeminen aloitettaisiin helpoista käsitöistä ja edettäisiin jokaisen omilla ehdoilla. Ja ennen kaikkea pidettäisiin hauskaa, koska käsillä tekeminen ja uusien asioiden luominen on hauskaa! Uskon siihen, että huonojen muistojen karistaminen on mahdollista. Eikä kukaan ole käsitöiden suhteen täysin toivoton tapaus.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Nyplättyä ja kirjottua

Uusi työviikko on taas alkanut ja repaleinen lokakuukin on alkanut toden teolla. Eilen kaivoimme talvivaatelaatikot ulkovarastosta ja kyllä se pitää uskoa: kesä on mennyt ja talvi on tulossa. Surullista.

Pengoin äsken keskeneräistä käsityökasaani ja löysin tällaisen keskeneräisen kirjotun liinan. Sain kirjontakankaan viitisen vuotta sitten mieheni isoäidiltä - hän ei itse enää jaksanut ryhtyä liinaa kirjailemaan. Joitakin vuosia sitten kirjoin liinaa iltojeni iloksi, mutta se jäi kesken, kun kuvio ei sittenkään jaksanut inspiroida minua, vaikka hauskojahan nuo tipuset ovat. Mietin hetken jopa liinan siirtämistä siivousrättiosastolle(!), mutta onneksi tulin järkiini. Nyt mietin, tekisinkö tästä lahjuksen jollekin.


Ja tässä lähikuvaa tipusista. Nokkiin ja jalkoihin pitäisi vielä lisätä oranssia väriä, että pomppiminen sujuisi paremmin. :)


Äitini työnsi käteeni mielenkiintoisen laatikon vierailtuamme elokuun lopussa, eli laatikollisen vanhoja nypläyslankoja. Asuin lapsuuteni Rauman seudulla ja äitini innostui menemään nypläyspiiriin, kun olin ala-asteella. Ja minä tietysti halusin mukaan, ja taisinkin olla 9-vuotiaana nuorimpia nypläyskurssille koskaan osallistuneita ihmisiä! Ja lähikylien mammat suhtautuivat todella hienosti minuun. Yksi heistä tuli aina silittelemään päätäni ja kehumaan, kun "voi kun pikkuinen tekee näsyä". Ja sekin on jäänyt mieleen, kun nypläysiltoina sai syödä mammojen leipomia herkullisia pikkuleipiä. :)


Nämä langat tuntuvat olevan vielä täysin voimissaan, täytyy katsoa, mitä innostun näistä tekemään. Vanha nypläystyynykin on edelleen kaapissa, joten voi olla, että joskus rupean vielä verestämään taitojani. Metallilankakorujen nyplääminen on houkutellut, ja aiheesta kertovia kirjojakin olen tilannut Amazonista... kunhan vain jostakin löytyisi tarpeeksi aikaa.
Lankojen joukosta löytyi muutama vanha työkin, eli kynttilänmansetit. Olen muistaakseni tehnyt nämä ollessani 5. luokalla.





Mansetit on nyplätty valkoisesta pellavalangasta ja laanalankana on kultalankaa ja vaaleanpunaista pellavalankaa. Muistan, että tein näitä lahjaksi lapsuudenystävillenikin. Muistan, kun erään ystäväni täti oli aivan ihmeissään "osaatko sinä oikeasti tehdä tällaisia". :)




Muistan tehneeni mansetteja aina parillisen määrän, joten yksi vaaleanpunainen kappale on kadonnut jonnekin. Täytyypä kysyä äidiltä, löytyisikö se äitini kaapeista. Äitini kaapissa on varmastikin myös muita vanhoja nypläystöitä - täytyy tarkastella niitä, kun käyn seuraavan kerran Pohjois-Pohjanmaalla.

Nyplääminen oli 1980-luvulla varmasti aika erikoinen harrastus ala-asteikäiselle lapselle, vaikka asuimmekin Rauman naapurikunnassa. Moni voi tuhahtaa, että luulisi sitä lapselle löytyvän parempaakin tekemistä. Rivien välistä sellaista asennetta oli ilmassa aikoinaan kotipaikkakunnallani, sillä monet arvostivat lasten harrastuksena vain urheilukilpailuihin osallistumista. Hyvä harrastus sekin toki on, mutta käsityöharrastuksista voi kuitenkin saada aivan yllättäviä taitoja. Oivalsin jokin aika sitten, että käsitöiden harrastaminen on kehittänyt matemaattisia taitoja. Olin koulussa aina hyvä erityisesti algebrassa ja geometriassa. Hiljattain oivalsin, että nyplääminen opetti loogista päättelykykyä. Nypläyksessähän pitää aina tajuta lankojen sijoittuminen, sillä ne risteilevät aina tietyn logiikan mukaisesti - samaan tapaan kuin yhtälöt matematiikassa. Vaatteiden ompelu puolestaan edesautti avaruudellista hahmottamista, sillä ihmisen kehohan on kolmiulotteinen esine, kuten kuutiot ja lieriöt. Itse asiassa istuvien vaatteiden ompeleminen on paljon monimutkaisempi geometrinen haaste kuin lieriöiden pinta-alojen laskeminen - lieriöthän ovat suorastaan helppoja tapauksia ihmisvartaloon nähden! :D Toivottavasti nykykoulussa osataan arvostaa käsitöiden tekemistä myös tästä näkökulmasta.

Äiti antoi mukaani myös tällaisen "lumihiutalerasian". Minulla ei koskaan ollut sellaista lapsena, mutta nyt sellaisen siis sain. Ja kukapas muu sieltä rasiasta kurkistaa kuin rakas ystävä! Toisella puolella rasiaa löytyy minun + isännän yhteiskuva, mutta se saa siellä kääntöpuolella olla jatkossakin... :D

lauantai 3. lokakuuta 2009

Lakanoiden uusi väri

Kokeilin viime viikonloppuna täysin uutta asiaa, eli pesukonevärjäystä. Tekstiilien värjääminen on toki vanha tuttu asia. Ensimmäisen kerran värjäsin vaatteitani yläasteikäisenä, violetti väri oli tuolloin suosikkivärini. Tuolloin kultaisella 80-luvulla tuli kokeiltua kaikenlaista muutakin, mm. tummien farkkujen + farkkukankaiden vaalentamista kloorilla. Muistan erittäin hyvin yhden äitini jostakin palakaupasta haaliman tummansinisen farkkukankaan vaalentamisen - en unohda ikinä niitä psykedeelisiä kuvioita, jotka sain aikaiseksi kankaaseen! :) Omat värjäämiskokemukseni ovat kuitenkin rajoittuneet käsinvärjäysväreihin, pesukonevärejä en ole koskaan uskaltanut kokeilla, koska olen pelännyt pesukoneen pilalle menemistä.

Kaapissani on pyörinyt pussilakanapari, jonka tein joskus 1990-luvun puolivälissä ensimmäisen oman asuntoni verhokankaista. Verhot olivat kirsikkakuvioista puuvillakangasta ja muistan, miten minua harmitti, kun ne eivät sopineet asunnon ikkunaan ollenkaan... Ikkunat olivat isot ja kuviot näyttivät valoisassa huoneessa aikamoiselle sekasotkulle. Asunnosta muuttamisen jälkeen verhot muuttuivat pussilakanoiksi ja yhdistin niihin vihreää, yksiväristä lakanakangasta. Lakanapari on edelleen hyväkuntoista kangasta, mutta väriin ja kirsikkakankaan kuosiin olen kyllästynyt. Päätinkin rohkaista mieleni ja kokeilla tähän tekstiilikasaan pesukoneväriä.

Tässä lähikuvaa pussilakanoiden väreistä ja kuoseista.


Tein joskus 1990-luvun puolivälissä valkaisemattomasta puuvillakankaasta tyynyliinoja oikein urakalla. Tätini mies oli tuolloin töissä Lappajärven värjäämössä ja hän sai sieltä mukaansa poistotekstiilejä ilmaiseksi. Tätini lahjoittikin säännöllisin väliajoin puuvillakangaspaloja - ja minä lahjoitin hänelle vastalahjaksi tyynyliinoja. Koristelin tyynyliinat tekstiilitusseilla, koska se oli helppoa ja hauskaa!

Päätin laittaa tällaiset pitkään palvelleet tyynyliinat värjäykseen, koska osa tekstiilitusseilla tekemistäni kuvioista oli haalistunut pahasti (lukuun ottamatta tuota hyvänyöntoivotusta). Kankaat ovat olleet aikoinaan saamasta "kaatopaikkatuomiostaan" huolimatta erittäin laadukkaita. Tyynyliinakankaat ovat yli 10 vuoden käytön jälkeen vielä hyväkuntoisia, joten tuunaaminen tuo niille lisäaikaa vielä useiksi vuosiksi.


Tässä lähikuvaa haalistuneesta kuviosta. Tässä tyynyliinassa oli aikoinaan samanlaisia eläinaiheisia kuvioita. Niin, ja tämä kuvio siis esittää siipiään räpyttelevää fasaanikukkoa... jos tuosta kuviosta nyt enää saa mitään selvää. :D

Mietin pitkään, millaisella värillä värjäisin lakanat. Harkitsin pitkään sinisen ja vihreän välillä, mutta valitsin lopulta sinisen, koska oivalsin punaisten kirsikoiden värjäytyvän ruskeansävyisiksi, jos käytän vihreää väriä. Valitsin lopulta tällaisen ruiskukansinisen sävyn, sillä ajattelin, että syvän tummansininen olisi ehkä liian synkkä.... Ostin kaksi värjäyspakettia, mikä oli ehkä hieman liian vähän näin jälkikäteen ajatellen. Mutta ensikertalaisenahan on todella vaikeaa arvioida, kuinka paljon väriä oikein tarvitaan.

Jännitti ihan kauheasti, kun ladoin kankaita koneeseen ja avasin värjäysliemirasioita + kiinnityssuolapurkkeja. Tässä vaiheessa pelotti ihan hirveästi, että pesukone menee sittenkin pilalle, vaikka värjäysohjeessa vakuutettiin, ettei niin tapahdu.


Ja tässä on lopputulos! Tekstiilit saivat upeansinisen sävyn. Väri on ehkä hieman haaleampi kuin ajattelin, mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! :)


Ja tässä lähikuvaa kuoseista värjäyskylvyn jälkeen. Yllätyksekseni punaiset värisävyt näkyvät värjäyksen jälkeenkin yllättävän hyvin, odotin niiden värjäytyvän violetinsävyiseksi. Mutta tämä lopputulos on mielestäni oikein hieno. :)


Ja tässä kuva tyynyliinasta värjäyksen jälkeen. "Hyvää yötä" näkyy vielä hyvin, mutta epämääräiset haalistuneet kuviot ovat kadonneet.


Tässä kankaan kuosia hieman isompana pintana.

Polyester-langat eivät värjäytyneet ja ne näkyvät hieman kiusallisen valkoisina.


Pahimmat pelkoni pesukonevärjäyksen suhteen olivat turhia. Nitorin ohjeessa kehotettiin pesemään 60 asteessa värjätyt tekstiilit heti perään pienellä määrällä pesuainetta 60 asteessa. Muuta toimenpidettä ei ohjeen mukaan tarvita. Mietin hetken, että käyttäisin koneen vielä varmuuden vuoksi tyhjänä 90 asteessa, mitä suositellaan joissakin pesukonevärjäysohjeissa. Nuuka minäni sai kuitenkin vallan ja latasin värjäyksen päätyttyä kasan kultamussukan kurapyyhkeitä koneeseen ja pesin ne 75 asteessa. Valkoiset ja keltaiset pyyheliinat tulivat koneesta puhtaanvärisinä, niissä ei ollut siniseen sävyyn viittavaa vivahdustakaan.

Tästä projektista tuli opittua monta asiaa. Pesukonevärjääminen on kivaa puuhaa ja sillä saa tuunattua vanhasta uutta nopeasti. :)