sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Makuupatja koiralle

Kultamussukan patja oli epämukava ja aikansa elänyt. Patja on tehty ennen Kultamussukan tuloa meille, päälliskangas on sisustuskangasta ja täytteenä kaupan vanutäytettä. Vanut ovat käytön ja kovan höykytyksen myötä painuneet ja litistyneet. Niitä taisi olla alun perinkin liian vähän, joten patja on ollut Kultamussukan mielestä aikamoisen epämukava.

Kaapista löytyi vanhoja täkkejä ja tyynyjä. Päätin tehdä niistä uuden patjan neitiprinsessallemme. Ideoita sain Satumaa-blogin koiranpatjasta.


Mittailin ja sovittelin ensin tulevaa patjaa ja päädyin lyhentämään vihreää peittoa jonkin verran. Yhdistin peitot ja tyynyt toisiinsa kalastajalangalla, jotta ne eivät pääsisi liikkumaan käytössä.




Valmis patjapaketti näytti tällaiselle.

Heitin patjan yöksi pois makuuhuoneesta työhuoneen puolelle odottamaan päällisen ompelua. Ja kuinkas ollakaan, pian työhuoneesta löytyi innokas patjantestaaja. :)


Koiranpedin päällyskankaat löysin Tarjouspalan sisustuspalalaatikoista. Ruskeaa väriä ei harmikseni ollut tarpeeksi paljon, mutta otin mukaan kauniinkeltaisen palasen. Mietinnän jälkeen päätin tehdä patjasta kaksipuolisen - toisella puolella keltainen kangas ruskeilla koristeilla ja toisella puolella ruskea kangas keltaisilla koristeilla.




Erityisesti tämä ruskea puoli miellyttää silmiäni kovasti. :)

Päälliseen ompelin vetoketjun, jotta sen voi irrottaa helposti ja laittaa pesukoneeseen tarvittaessa. Pieni mittavirhekin sattui. Päällisestä tuli ehkä himpun verran liian iso verrattuna sisäpatjaan, mutta toisaalta ehkä parempi liian iso päällispussi kuin liian pieni.

Ja mukavaahan tässä uudella pedillä on pötkötellä, tuumailee Kultamussukka. :)

5 kommenttia:

Romulus kirjoitti...

Hih, aika tyytyväinen köllöttelijä tuossa vimpassa kuvassa :D! Ilmeisen hyvä patja siis tuli!

Satu kirjoitti...

Tosi ihanan pedin olet koiraneidille tehnyt. Hyvä idea hyödyntää nuo vanhat peitteet ja tyynyt pedin täytteenä. Näkyy kelpaavan tytölle loistavasti :)

Käsityöperhonen kirjoitti...

Unet uudella patjalla tuntuvat maistuvan hyvin, eilen illalla Kultamussukka taisi nähdä kissanjahtausunta patjalla. Tosin neiti menee mieluiten aina vain sohvalle ja siitä tavasta sitä ei varmastikaan vieroiteta koskaan. Varsinainen sohvaperuna... :)

Olivieno kirjoitti...

Hieno peti mussukalla ja näyttää mieluisalta!

Käsityöperhonen kirjoitti...

Peti taitaa olla mieluisa siitä huolimatta, että neiti yrittää höykyttää sitä samalla tavalla kuin vanhaa patjaansa. Taitaa olla koirien geeneihin kirjoitettuna "pöyhi petisi" -käsky. :)