tiistai 2. helmikuuta 2010

Iloa kirjoista

Kirjat ovat olleet suuri rakkauteni jo lapsesta lähtien. Paperille painetut tekstit ja kuvat viehättivät minua jo hyvin varhain... minulla on varhaisia muistikuvia siitä, miten vääntäydyin kirjahyllyn viereen etsimään kiinnostavaa luettavaa jo ennen kuin osasin lukea. Tietosanakirjat ja kuvitettu Raamatun tarinoista kertova kirjasarja olivat lemppareitani. Myöhemmin lempikirjakseni tuli sinikantinen 1970-luvun askartelukirja, jossa oli jännittäviä askartelutehtäviä. Varhaislapsuuden ihanimmat muistot liittyvätkin suurimmalta osin kirjoihin - sekä vanhempieni kirjahyllyyn että kotikuntani ja lähikaupungin kirjastoihin.

Olen nykyisin melko tarkka kirjojen ostamisessa. Yritän tyydyttää lukuhaluani mahdollisimman pitkälle kirjaston voimin, koska kahden kirjafriikin koti ei vedä loputtomiin uusia kirjoja. Uusimmat romaanit saa ainakin Keski-Uudenmaan kirjastoista yllättävän nopeasti luettavaksi.

Yksi poikkeus kirjojen hankinnassa on - eli käsityökirjat. Niitä on ilmestynyt vuosien mittaan hyllyyni aika monta.

Eilen sain postipaketin Juju-kerhosta, ja paketista kuoriutui uudenuutukainen Neulo, virkkaa, kirjo jämälangoista -kirja. Ihana kirja! Myös viime kuussa tulleesta Anna kaikkien kukkien kukkia -virkkauskirjasta löytyy ihania malleja ja ideoita. En yleensä harrasta kirjakerhoja, mutta Jujukerho on mielestäni onnistunut valitsemaan hyviä kirjoja kuukaudenkirjoiksi.

Hankin käsityökirjoja nykyisin melko usein myös Amazonin nettikaupasta. Amazonin käsityökirjamaailma on aivan uskomaton ja sitä kautta saa hankittua sellaisia kirjoja, joita ei vielä Suomesta saa. Netin kautta se on joskus tosin liian helppoa...

Helsingissä käyn silloin tällöin Espan puiston läheisyydessä sijaitsevassa Hobboks-kirjakaupassa, joka on erikoistunut harrastuskirjoihin. Siellä on laajat valikoimat käsityökirjoja ja olen tehnyt siellä monta löytöä. Sitä voi suositella kaikille lämpimästi käsityönharrastajille.

Ja selvennykseksi kaikille: en saa Jujukerholta, Amazonilta tai Hobboksilta mainostuloja. Tässä blogissa kerroin vain omista kokemuksistani, joita haluan jakaa muille käsityöntekijöille. :)

3 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Kyllä,kirjat on tärkeitä.Minäkin olen kirjaston vakiasiakas.
Tuossa Juju-kerhossa oli tosi houkuttelevia kirjoja jo pelkat värikkäät kannet innostaa kokeilemaan.
Minä olen ihastunut ranskalaisiin ristipistomalleihin esim.Tralala ja Isa Vautier joita myy hurmaava
Violarium.fi nettikauppa.
Oletko käynyt koskaan siellä tutustumassa?(tämäkään ei ole maksettu mainos)
Kiitos s.postista
minä saan ihanan ruusuliinan!!!:D

Satu kirjoitti...

Ihanannäköisiä kirjoja. Varsinkin tuo "jämälankakirja" näyttää tosi mielenkiintoiselta. Minä en taas oikein osaa ostaa kirjoja. Mutta ehkä näin vinkkien perusteella uskaltaisin jotain kivaa hankkia :)

Käsityöperhonen kirjoitti...

Lumiruusu: kiitos vinkistä, enpä ole käynyt Violariumin nettikaupassa. Täytyypä käydä katsomassa! Toivottavasti arpajaisvoitto on tullut postissa onnellisesti uuden omistajan kotiin. :)

Satu: Olen itsekin hieman ronkeli kirjojen ostamisessa, käsityökirjoja hankin sen vuoksi, että mallit ja ohjeet ovat heti käden ulottuvilla - suosituimpia käsityökirjoja on joskus vaikeaa saada kirjastosta. Jämälankakirjaa voin suositella, siinä on paljon hyviä ideoita langanloppujen käyttämiseksi. Jopa päättelylanganpätkien uudelleenkäyttämiseksi.