sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Tuunatut sohvatyynyt

Näin kevään korvilla olen saanut aikamoisen pukeutumis- ja kodinsisustusvimman. Komeroista on lähtenyt kauhea kasa vanhoja vaatteita kierrätykseen ja tuunattavaksi. Päässä on tuhansia suunnitelmia uudistaa vaatekomeroa ja kotia.

Yksi suuri murheenkryyni kodissamme ovat olleet kamalan näköisiksi menneet tummanpunaiset sohvatyynyt (kiitos kultamussukan) ja päätinkin tarttua tuumasta toimeen. Vanhat tyynyt pois ja uusia tilalle! Vaatekaapista löytyi tällaisia neulepuseroita, joiden käyttöikä neulepuseroina on auttamattomasti ohitse.

Tässä kuva materiaaleista ennen tuunausta...

... ja tässä tuunauksen jälkeen!


Epäilin ensin, onnistuuko sohvatyynyn päällisen tekeminen neulemateriaalista, mutta ompelu onnistui hyvin. Osa puseroista näyttää itse asiassa paremmalle tyynynä kuin puserona.

Kaapin perällä on ollut pitkään pala sisustuskangasta, jonka kudoin kangaspuilla artesaaniopintojen aikana. Puuvillalangasta ja samettilangasta kudottu kangaspala on etsinyt uutta kohdetta pitkään. Kun kangas tuli vastaan kaappia siivotessani niin se oli menoa...

Tässä kangaspala ennen ompelua...



... ja tässä ompelun jälkeen.


Käsinkudottu kangas oli hankalampaa ommella kuin muistinkaan. Kangas liestyy paljon helpommin kuin tehdasvalmisteinen kangas. Kuitenkin lopputulos on hyvä ja tykkään näistä samettipintaisista tyynyistä paljon.

Kultamussukka ei ole vielä päässyt testaamaan sohvatyynyjä, katsotaan pitääkö se uusista yhtä paljon kuin muodottomaksi venyneistä tummanpunaisista sohvatyynyistä.


Viime viikolla Kampin Anttilassa silmiini osui Novitan jättiraidan sammalen- ja limenvihreäsävyiset lankakerät. En yleensä tykkää näistä värisävyistä, mutta tämä lanka veti katseeni puoleensa kuin magneetti... ja pitihän se ostaa sukkalangaksi. Värit ehkä toivat mieleeni kasvavat kasvit ja kevään. Odotankin jo innoissani kevättä ja luonnon heräämistä.

2 kommenttia:

Romulus kirjoitti...

Ihan loistava idea! Varsinkin tuo lettityyny näyttää tosi hienolta. Pitääpä ehkä katsella kirppiksiltä kulahtaneita lettineuleita... ;)

Käsityöperhonen kirjoitti...

Kiitos, jostakin täältä netistähän tämäkin vinkki on alunperin peräisin. Palmikkopintainen tyyny on minunkin suosikkini, eipä olisi uskonut että vanhasta venyneestä neuleesta saa uutta ja hienoa.