lauantai 6. helmikuuta 2010

Vaatteiden tuotannon synkkä puoli

Jokin aika sitten Nei postasi Green Fashion Freak -blogissaan Ylellä esitettävästä Verta hikeä ja T-paitoja -dokumenttisarjasta. Siinä pintamuotiin hurahtaneet brittinuoret matkustavat Intiaan työskentelemään vaatetehtaissa. Kiinnostuin heti sarjasta ja kävin katsomassa ensimmäisen osan Areenalta. Sarjan neljästä osasta on esitetty nyt jo kolme. Ensimmäisessä kahdessa jaksossa nuoret työskentelivät vaatetehtaissa ja kolmannessa jaksossa he siirtyivät puuvillaviljelmien ja -tehtaiden arkeen.

Sarja on herättänyt minussa monia ajatuksia. Brittinuorten ajattelemattomuus ja ylimieliset kommentit ovat tietysti ärsyttäneet suunnattomasti. Myönteistä sarjassa on se, että heidän ajatusmaailmansa muuttuu sarjan kuluessa laajemmaksi, kun nuoret pääsevät keskustelemaan intialaisten työläisten kanssa. Kaikilla heistä ei ole varaa valita, vaan heidän on tyydyttävä siihen työhön, mikä on saatavilla, jotta itsensä ja perheensä voi elättää. Sarja on todistusta kolmannen maailman suuresta enemmistöstä, jolla ei ole vaihtoehtoja. Kontrasti rikkaaseen Eurooppaan on suuri.


Olen itsekin työskennellyt ns. TEVANAKE-teollisuudessa (TEVANAKE = tekstiili-, vaatetus-, nahka- ja kenkäteollisuus) Kirjoitin Nein blogiin joitakin muistojani kesästä 1990, jolloin työskentelin 16-vuotiaana opiskelijatyttönä lähikaupungin kenkätehtaassa. Koska olin ompelutaitoinen, sain työtä vuoriompelimosta . Yhden kesän ajan ompelinkin Neuvostoliiton vientiin menevien talvisaappaiden vuoreihin kantalappuja. Tällä hetkellä tuon ajan muisteleminen hymyilyttää, koska ajasta tuntuu olevan niin kauan. Toisaalta tuo kesä oli kaikkea muuta kuin hauskaa ja hymyntäyteistä aikaa, sillä tehtaassa oli kova kuri ja komento. Ja kiirettä riitti. Lisäksi uuden työntekijän työn laatua tarkkailtiin jatkuvasti, mutta menestyin ilmeisesti hyvin, sillä en muista saaneeni kauheasti moitteita.

Näin jälkeenpäin ajatellen kesä 1990 oli monella tavalla murrosaikaa. Silloin kenkätehtaalla oli pulaa työvoimasta ja minua houkuteltiin jäämään sinne töihin. Vetosin keskeneräiseen koulunkäyntiini ja sen jälkeen houkuttelu päättyi. Viimeisenä työpäivänäni vuoriompelimon naiset tulivat meidän kesätyöntekijöiden luokse ja vannottivat meidät opiskelemaan kunnon ammatit, jotta meidän ei tarvitsisi koskaan tulla tehtaalle takaisin.

Vain vuosi työnjohtajan töihinhoukuttelun jälkeen Neuvostoliitto romahti ja hieman sen jälkeen kenkätehdas teki konkurssin. Olen miettinyt monesti, miten tehtaalla työskennelleiden naisten kävi. Saivatko he, osa jopa vuosikymmeniä tehdastyötä tehneenä, uusia töitä jostakin muualta? Olen miettinyt myös sitä, miten nopeasti TEVANAKE-teollisuus lähtikään Suomesta. Vielä 1990-luvulla ala työllisti kotiseudullani Satakunnassa paljon väkeä, mutta tänään tuotantoa lienee maakunnassa tuskin nimeksikään.

Joskus pohdin sitä, miten minulle olisi käynyt, jos olisin 16-vuotiaana jostakin syystä halunnutkin jäädä "tienaamaan" kenkätehtaalle. Missä olisin nyt ja mitä tekisin? Todennäköisesti minulle olisi kuitenkin käynyt paljon paremmin kuin tänään Intiassa TEVANAKE-teollisuudessa työskenteleville, jos heiltä lopetettaisiin tehdas alta. Olisin varmasti viimeistään silloin mennyt opiskelemaan sitä "kunnon ammattia", josta tehtaan naiset vain unelmoivat.

Toinen ajatus, mitä Verta-hikeä ja t-paitoja -dokumenttisarja herättää on se, miten Intian TEVANAKE-teollisuuden surkeisiin oloihin voisi vaikuttaa. Pidän kannatettavana sitä, että kaupassa myytävistä tekstiileistä voisi jollakin tavalla tietää tuotanto-olosuhteet ennen ostopäätöksen tekemistä. Tämä sopisi esimerkiksi Reilun kaupan järjestelmälle.

Suosittelen katsomaan Verta, hikeä ja T-paitoja -ohjelmaa Yle Areenalta, jos et ole vielä sitä nähnyt!

4 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Minäkin olen katsonut sarjaa ja
vaikka olenkin hyvin mielestäni perillä kehitysmaiden asioista toi sarja uuden näkökulman.
Lapsilleni en heidän ollessaan pieniä ostanut vaatteita H&M.stä
(joutunut monesti vastaamaan tuotteidensa alkuperää koskeviin syytöksiin enkä vastaavista ylikansallisista halpavaateketjuista( Lindex,Mango tms..)
Esim.ruotsalainen Lingon&Blåbär myi/myy lasten vaatteita jotka on tuotettu eettisesti ja ne olikin suosikkejani..Mutta! Nyt lapset on teinejä enkä tiedä mistä heille vaatteita jotka kelpaisi vaativaan makuunsa ja olisivat vielä "riistovapaita"..en osaa ommella itse eikä teettääkään voi (Hinta!!)
Olen joutunut laskemaan vaatimuksiani.. silti poden aina syyllisyyttä kun ajattelen että jospa likan vaatteet on tehnyt joku ikäisensä teollisuusorja:/

Käsityöperhonen kirjoitti...

Nämä vaatteiden alkuperäasiat ovat todella vaikeita. Minäkin vältän vaatteiden ostamista H&M:n tyyppisistä vaateketjuista, osaksi myös vaatteiden laadun takia. Teinien vaatemaku ja eettisyys on todella vaikea probleema. Heitä voi tietysti kannustaa miettimään eettisiä kysymyksiä vaatteiden suhteen, kun tulee sopiva hetki.

Olen joskus miettinyt, että meidän kuluttajien pitäisi vaatia vaatevalmistajilta entistä enemmän eettistä tuotantoa, jotta valintoja olisi helpompi tehdä.

Nipsutin kirjoitti...

Minäkin näin pätkän varmaan juuri tästä ohjelmasta yhtenä iltana. Ja itselle syöpyi mieleen, kun poika likaista kujaa pitkin kantoi merkkifarkkuja. =(

Käsityöperhonen kirjoitti...

Samasta sarjasta taitaa olla kyse, näyttivät viimeisestä jaksosta esimakua. Tänään tulee siis sarjan viimeinen osa klo 20.00 alkaen.