lauantai 25. syyskuuta 2010

Matkailukanavan puuvilladokumentti

Tänään lauantaina katsoin kiinnostavan dokumentin Travel Channelilta. Kanava on yksi lemppareistani, sieltä tulee mielenkiintoisia matkailuaiheisia dokumentteja ympäri maailmaa. Tänään aamulla kanavalta tuli Think Green-dokumentti Malista ja reilun kaupan puuvillatuotannosta. Dokumentissa kierrettiin Malin maaseutukyliä tutustuen reilun kaupan puuvillantuotantoon pelloilta tehtaaseen. Lisäksi siinä tutustuttiin paikallisten kyläläisten arkeen ja selvitettiin, miten reilun kaupan tuotantoon liittyminen on parantanut heidän elämäänsä. Ja vaikutukset olivat olleet hyvät. Maaseudun asukkaille on jäänyt enemmän käyttövaroja, joten he olivat voineet perustaa kouluja ja hankkia peruselämään tarvittavia asioita, esimerkiksi kaivoja ja maatalouskoneita. Myös ympäristölle reilun kaupan tuotantoon siirtyminen oli ollut hyvä ratkaisu, koska reilun kaupan sertifikaatin saanutta puuvillaa viljellään luonnonmukaisin menetelmin.

Dokumentti oli erittäin piristävää katsottavaa puuvillan viljelyn ongelmiin keskittyneiden dokumenttien jälkeen. Sekä kehitysmaiden että puuvillan tuotantoon liittyvien ongelmien ratkaisu ei näytä olevan täysin mahdotonta.

Käsitöitäkin on tullut tänään tehtyä. Tällä hetkellä työn alla on tällainen tekele. :)

Viime kerralla lähettämäni tunnustus tuli bumerangina takaisin Irmalta. Kaunis kiitos sen johdosta Irmalle. :)

2 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Meillä ei tuo kanava näykään kun asutaan täällä hieman korvessa ja ollaan antennin varassa ;)
Kiva kun kerroit asiasta, oli mielenkiintoista.
Kivannäköinen neulomus tulossa :)
Kävin katsomassa sen oravakuvan, oli kyllä mainio. Vähän kauhistuttikin mutta kai luontokappaleet tietää mitä voi vaaratta syödä.
Mukavaa sunnuntaita!

Käsityöperhonen kirjoitti...

Saapa nähdä, millainen lopputulos tuosta sukankutimesta tulee loppujen lopuksi. Tällä hetkellä se on ainoa neuletyö, jonka sallin itselleni, koska kotosalla odottaa 3 neulepuseroa yhdistämistä. Tekisi mieli ihan hirmuisesti aloittaa Karnaluks-lankojen neulomista, mutta on viisasta saada ensin keskeneräiset työt valmiiksi, muuten ne jäisivät pyörimään kaappien nurkkiin ikuisiksi ajoiksi. Toisaalta kun on kiva palkinto odottamassa, niin yhdistäminenkin tuntuu käynnistyvän aika kivasti.