lauantai 29. tammikuuta 2011

Lauantai-illan mietteitä

Kävin aamupäivällä Järvenpään kirjastossa hakemassa varauksessa olevan kirjan. Samalla istahdin kaupungin pisimmän kaulaliinan haastepöydän ääreen ja otin neulepuikot esille. Oli jotenkin hassua alkaa neulomaan kirjastossa jonkun muun aloittamaa työtä. Osa kirjaston asiakkaista jäi tuijottamaan minua pidempään. :) Sain neulottua kaulaliinaa noin 6 cm pidemmäksi. Tässä lopputulos - minun raitaosuuteni alkaa vihreän palmikkoraidan jälkeen.

Kyselin kirjastovirkailijalta, mihin valmis kaulaliina menee. Kuuleman mukaan se lahjoitetaan eteenpäin Lainan päivänä 8. helmikuuta. Täytyy toivoa, että ehtisi itsekin silloin piipahtamaan kirjastossa kaikista kiireistä huolimatta.

Olen osallistunut Facebookissa haasteeseen, jossa lahjoitetaan viidelle ensimmäiselle kommentoijalle jotakin itse käsillä tehtyä vuoden 2011 aikana. Suunnitelmat muhivat mielessäni ja olenkin jo päättänyt, mitä aion tehdä. Samalla suunnittelen uuden arvonnan järjestämistä täällä blogissa - niitä on valtavan hauskaa järjestää. Haluaisin kuulla teiltä, blogini lukijat, millaisia arvontalahjoja haluaisit kevään blogiarvontaan. Mietintämyssyssä on monia ajatuksia, mutta kaipaisin vinkkejä myös teiltä.

Ja tässä vielä kevennystä. Isännällä oli hieman vaikeuksia lukea Helsingin Sanomia aamulla. :)


Mukavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille!

6 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Kivan värikäs kaulaliina.Kukas siihen langat hommaa.

Kirjasto on täälläkin kovassa käytössä.Varasin perjantaina 4 kirjaa,uutuuksia jotka ei ole tulleet mutta näkyivät jo lainattavissa.Ja käsityö kirjoja taisi olla kaikki.

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa.Arvonnat on kivoja.

Irma kirjoitti...

Hui, kun minulta on jäänyt monta postausta väliin. Koitan muistaa kirjottaa kaikki mitä äsken mietin ;)
Ensinnäkin oli mukava lukea tunnustukset, minäkin odotan kevättä kovasti.
Kauniita käsitöitä olit kerennyt tekemään. Se baktushuivi on kaunis, sellaista en ole kokeillut vielä tehdä, täytyy joskus kokeilla.
Hauska tuo kaulahuivihaaste, kiva kun kerkesit kutomaan sitä.
Itselläkin arvonta mielessä kun blogin yksivuotispäivä lähestyy. Palkintovinkkejä en nyt sinulle osaa sanoa, itselläkin vielä vaiheessa ;)
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

Käsityöperhonen kirjoitti...

Kirjaston kaulaliinahaaste on hauska, siinä on ihan valtavasti eri värejä. En tiedä tarkemmin, mistä langat ovat peräisin, mutta kyselen sitä seuraavan kerran, kun käväisen kirjastossa. Kirjasto on aivan ihana paikka ja siellä viettää aikaa mielellään!

Kivaa uuden viikon alkua! :)

Kati kirjoitti...

Olen lukenut lehdestä tuosta Järvenpään kirjston kaulaliinaprojektisa. Pitäisikin käydä katsomassa,milta se näyttää livenä. Värit ovat ainakin pirteät.

Käsityöperhonen kirjoitti...

Kaulaliina on oikein lystikäs, kannattaa käydä katsomassa. Ajattelin käydä vielä perjantaina tai lauantaina kirjastossa ja neulomassa muutaman rivin lisää. :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Voi toista, mikä katse :).

Nuo yhteisneulontajutut ovat minusta tosi hauskoja - vaikka joskus epäilyttää, mitä käyttöä lopputuloksilla mahtaa olla :D.
Ihanan hedelmäiset ovat oranssin ja vihreän sävyt.