maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tunnustus ja blogitauko

Kevät on alkamassa, vaikka ulkona onkin vielä kovin lumiset säät. Blogissani on ollut aika hiljaista enkä muutenkaan ole ehtinyt vierailemaan blogeissa kovin ahkerasti. Elämässäni on ollut viime aikoina murheita ja suruja, hiljaisuus johtuu tästä syystä.
 
Täysin toimettomana en ole ollut, sillä iltaisin hiljaisina hetkinä olen tehnyt lohtuneuleita. Kotona odottaa kassien pohjalla aika monta neuletta viimeistelyä. Ehkäpä kevätauringon vahvistamana jaksan ruveta yhdistämään niitä. Laitan niistä kuvia tänne blogiinkin, kun vain jaksan... siksi tämä blogi jää toistaiseksi tauolle.
 
Sain Minnulilta kauniin tunnustuksen, kiitos siitä! Ihanaa kevättä teille kaikille