tiistai 7. tammikuuta 2014

Sukkakasa ja kynttilät

Joulu ja uusi vuosi tulivat ja menivät, nopeasti ja oikein mukavissa merkeissä. Nyt pystyy jo paljastamaan joululahjapakettien sisältöäkin. Tällaisen sukkakasan sain väännettyä ennen joulua pakettien kätköihin, Muutama aikaisemmin tehty lapasparikin on tässä kuvassa mukana. Lahjansaajat tuntuvat tykänneen pehmeistä paketeistaan. Kuitenkaan joulumuorin laskupää ei toiminut, vaan löysin joulun jälkeen kummallisen muovipussin vaatehuoneen puolelta. Siellä oli aikaisemmin syksyllä neulottuja, pukinkonttiin tarkoitettuja sukkia, joiden olemassaolon olin unohtanut kokonaan! No, tuollaista sattuu ja nyt on sukkia valmiina jo ensi joulua varten. :)
 
 
Kynttilöitäkin tuli askarreltua työpaikan askartelutuvalla. Tällä kertaa syntyi tämännäköisiä kynttilöitä. Sinisävyisissä on käytetty muun muassa vanhoja itsenäisyyskynttilöiden pätkiä.



 
Vanhemmilleni kehystin lahjaksi pitkään kaapissa lojuneet ristipistotaulut, jotka ovat odottaneet kehystämistä jo vuosikausia. Lahja osui oikeaan, sillä äitini sanoi, että taulut oli laitettu seinälle heti aattona. Vanhempani ovat luontoystäviä ja he olivat tykänneet taulujen aiheesta kovasti. Hienoa, että oma käsityö ilahdutti heitä tällä kertaa näin paljon. :)


3 kommenttia:

Päivityksiä kirjoitti...

Härregyyd, että joku voi unohtaa kassillisen sukkia!!! Ihania kynttilöitä olet tehtaillut :) Multa saat tarpeita valkopunaisiin.

Eija kirjoitti...

Kyllä noita sukkia aina tarvitaan, ja hyvä niitä on kertymään käsityöntekijälle varastoonkin itse kullekin. Ne on vain niin hyviä välitöinä ja tv:n katselukäsityönä.

Käsityöperhonen kirjoitti...

Päivityksiä: Sanopas muuta, aikamoisen hajamielinen emäntä olen... :) Eija, sukissa on tosiaankin se hyvä puoli, että ne voi antaa lahjaksi vaikka seuraavana jouluna. :)