perjantai 27. maaliskuuta 2015

Virkattu rintaneula

Ystäväni vakinaistettiin työpaikkaansa koeajan jälkeen ja sen kunniaksi halusin muistaa häntä kukkasin. En kuitenkaan ostanut oikeita kukkasia, vaan halusin tehdä hänelle pysyvän muiston. Pienen googlaamisen jälkeen löysin ihanan virkatun ruusun ohjeen. Kokeilin, onnistuuko ruusun virkkaus ja onnistuihan se! Tässä on kuva ensimmäisestä ruususta, jonka sain aikaiseksi. Terälehdet kääntyvät vielä hieman sisäänpäin, mutta ajan kanssa ne varmasti muokkautuvat paremmaksi.

 
 
Kotona ei ollut rintaneulapohjia. Lisäsin ruusuun taakse hakaneulan ompelemalla sen tiukasti kiinni. Ihan hyvin tämäkin konsti tuntui toimivan.
Näistä virkatuista ruusuista voisi tehdä mitä vain. Nyt idea mietintämyssyyn ja katsotaan, missä ruusuja on seuraavaksi. :)

2 kommenttia:

Marle kirjoitti...

Kaunis ruusu, ihan on aidon näköinen.

Käsityöperhonen kirjoitti...

Kiitos! Minulle tuli jälkikäteen mieleeni, että tämä näyttää myös pionin kukalta. :)